MIKSI?
Ehdottomasti eniten kysytty kysymys vuoden 2015 aikana ja ymmärrettävistä syistä. Kuka helvetin hullu lähtee kävelemään ympäri Suomen? Mikä voi olla syynä, että joku lähtee ryynäämään moneksi kuukaudeksi erämaihin? Miksi joku heittää turvallisen ympäristön ja lähtee kohti tuntematonta? Minä kysyn nyt reissun jälkeen, että miksi jäädä tuttuun ja turvalliseen, kun voi oppia uutta itsestään ja kehittää itseään?
Kaikista ikävintä on, että minulla ei ole ollut kaikille aikaa vastata tähän kokonaan ja jos ihan rehellisiä ollaan, niin löysin osan oikeista kysymyksistä vasta reissun aikana. Kun on ainoastaan itsensä seurassa yli puoli vuotta, niin siinä aika paljon aikaa käydä asioita läpi.
Aloitan vastauksen hieman kauempaa. Kiinnostuin luonnosta oikeastaan enemmän armeijassa. Minusta siellä oli mukavinta lähteä leireille metsään ja vaikka siellä ei saanutkaan nukkua, niin silti nautin niistä suunnattomasti. Oikeastaan rakastuin jo armeijassa siihen euforiaan, jonka rankan leiriviikon loppuminen tuo tullesaan. Miltä tuntuu päästä lämpimään suihkuun, kun olet ollut märissä vaatteissa viikon pikkupakkasessa, tai että pääset nukkumaan ilman herätyskelloa eikä ole pelkoa siitä että joku tulee hälyyttämään sinut kesken unien. Sellaisia kokemuksia halusin lisää, eli euforiaa ja adrenaliinia.
Olin jo ennen armeijaa ollut paljon luonnossa, muistan hyvin enon kanssa tekemäni onkireissut saimaan rannoilla tai setäni kanssa virvelöimässä Nukarin koskilla. Nuoruudessa kesät vietettiin aika paljon mökeillä, joissa perusmukavuudet puuttuivat, joten minulle ei ollut lähtökohtaisesti mikään ongelmaa huoltaa itseäni erämaaolosuhteissa.
Olin työelämässä armeijan jälkeen ja muutaman vuoden jälkeen aloin miettimään että mitä haluaisin tehdä isona. Olin urheillut koko nuoruuden ja mietin, että löytäisinkö koulutusta sen parista jotenkin ja eksyin Eerikkilän urheiluopiston sivuille. Siellä selaillessani törmäsin tällaiseen koulutukseen kuin Erä- ja Luonto-oppaan ammattitutkinto, kesto 1v. En ollut ajatellutkaan että tälläistä vaihtoehtoa olisi, joten mielenkiinnosta pistin hakemuksen sisään ja sinne myös pääsinkin. Se vuosi on toistaiseksi yksi parhaista ja ikimuistoisimpia elämässäni. Se antoi varmuuden ja taidot kaikessa luonnossa liikkumiseen. Ennen koulutuksen aloitusta elättelin pilvilinnoja erämaista ja safareista, joita pääsen vetämään kunhan valmistun koulusta. Aika nopeasti kouluvuoden aikana pilvilinnat rapistuivat ja totuus tuli kuin nyrkki kasvoihin. Palkat alalla ovat erittäin huonot ja työt tylsää safarin vetämistä päivästä toiseen. Joten en työllistynyt alalle vielä koulun jälkeen, vaan muutamia vuosia tein ravintolahommia ja valmennushommia.
Ennen Seikkailua Suomen ympäri noin viisi vuotta olivat aika hemmetin kiireistä aikaa elämässä yrittäjänä ja vietin ne lähinnä ilman lomia ja vapaita, varsinkin viimeiset kolme niistä. Jossain vaiheessa huomasin vaan makaavani sängyssä ilman että pääsen sieltä ylös. Työt jäivät rästiin ja en vastannut kenellekään puhelimeen, enkä avannut ovea kenellekään kuka ikinä siellä kävikin koputtelemassa. Se on jännä kun ajautuu näin pohjalle, niin merkkejä ei itse huomaa, ennen kuin sinne joutuu ja sitten kun siellä makaa, niin se hävettää niin paljon, että ei kehtaa pyytää keneltäkään apua asiaan. Ehkä tämän takia jätin oven avaamatta ja puhelimeen vastaamatta. Kuitenkin kaksi ystävääni tulivat väkisin asuntooni ja vetivät minut sieltä väkisin pois. Kiitoksia siitä heille. Monet ystävät ovat myös syytelleet itseään asiasta, että se olisi pitänyt nähdä, mutta sitä ei kukaan näe. Kaikki näyttää ulospäin aina normaalilta, joten kenenkään ei pidä ottaa sitä omalle kontolle kannettavaksi. Minä en ainakaan näyttänyt siitä ulospäin mitään.
Ystävien tulon jälkeen oli selvä, että asialle on tehtävä jotain ja menin juttelemaan asiasta lääkärille. Annettuani noin 30 sekunnin itse diagnoosin, niin lääkäri ilman silmiin katsomista kirjoitti reseptin masennuslääkkeistä ja sanoi että käy hakemassa lääkkeet ja mene kotiin parantamaan itsesi. Ihmettelin vähän tätä, mutta kävin hakemassa lääkkeet. Menin kotiin, avasin koneen, kirjoitin lääkkeen nimen Googleen ja aloin etsimään ihmisten kokemuksia lääkkeestä. Mitä löysin, niin kävi hyvin nopeasti selväksi, että näitä myrkkyjä en ala syömään. Ihmettelen että sadattuhannet Suomalaiset syövät näitä ja vielä enemmän ihmettelen että niitä heille määrätään niin heppoisin perustein. En tarkoita että kaikilta pitäisi nämä evätä, mutta niitä syödään varmaan saman verran kuin särkylääkkeitä nykypäivänä. Mikäli nämä lääkkeet parantaisivat, niin eikö meillä pitäisi olla aika paljon vähemmän mielenterveysongelmista kärsiviä ihmisiä?
Tämän jälkeen mieleeni tuli uudestaan ajatus pitkästä vaelluksesta. Olimme yhden kaverin kanssa jutelleet monia vuosia aikaisemmin pitkästä vaelluksesta, joka ei missään nimessä ollut näin pitkä joka tästä reissusta muodostui, vaan ideoimme kuukauden ehkä kahden vaellusta. Silloin meillä oli vitsinä, että vaelletaan saman tien Suomen ympäri. Se vitsi muuttui lopulta hyvin todeksi.
Tuossa vaiheessa elettiin noin kesäkuuta ja olimme lähdössä elokuussa 2014 vaeltamaan hyvän ystäväni kanssa käsivarren lappiin. Ennen kuin otimme rinkat selkäämme, niin kerroin ystävälleni mitä olen suunnitellut ja tämän viikon aikana pitää tehdä päätös asian suhteen, mitä siis tehdä. Olin kyllä päätöksen tehnyt jo ennen tätä, mutta halusin saada ulkoisen hyväksynnän asialle, ennen kuin uskallan alkaa puhumaan asiasta julkisemmin. Päätös siis syntyi tuolloin elokuussa 2014, jonka jälkeen valmistautuminen reissuun alkoi.
Reissuun lähtöön oli myös muita syitä, kuten että olin todella huonossa fyysisessä kunnossa ja koska olin urheillut kilpaa koko ikäni, niin se tuntui todella pahalta. Olen myös sitä mieltä että elämä ei saa olla liian vakavaa ja olin kadottanut hieman elämästäni pilkkeen silmäkulmasta. Itselleen pitää pystyä nauramaan. Olin myös hieman urautumassa, joka on totaalinen kirosana meikäläiselle.
Paljon siis eri syitä, mutta tönäisyn koko reissuun antoi loppuun palaminen. Olin tekemässä Ylelle pienen haastattelun radioon ja minulta kysyttiin ensimmäisen kerran siellä, mitä vinkkejä annat niille jotka ovat siellä pohjalla, jossa sinä olit? Paraneminen ilman lääkkeitä alkaa heti kun pääsee sen aiheuttamasta oravanpyörästä pois. Tiedän tunteen jolloin päätöksien tekeminen on mahdotonta ja suihkuun meneminen on jo todella ison työn takana, jollei mahdotonta. Mutta kun saa sen ensimmäisen päätöksen tehtyä, niin seuraavat ovat jo paljon helpompia. Se ensimmäinen päätös voi olla vaikka kuinka pieni tahansa, mutta se on se kaikista tärkein.
// Tero
