Seikkailu Pohjoismaiden halki 2017
Reissuun lähdettiin Ruotsin Hemavanista, josta Kungsledenin toinen alku on. Reitti seurailee aika lähellä Norjan rajaa ja sen varrella näkee useimmat Ruotsin suurtunturit. Kungsleden alkaa/loppuu Abiskoon, joka on Ruotsalaisille vähän samanlainen keskus kun Saariselkä ja Kiilopää on Suomalaisille. Ruotsissa Svenka Turist Foreningen pitää yllä tupaverkostoa, joka on aika kattava koko pohjoisessa Ruotsissa. Järjestön omistaa kaikki jäsenet ja valtio tukee sen toimintaa. Eli vähän samankaltainen järjestö, kuin Suomen Latu on. Tupaverkostolla on kiireisimpänä aikana tupaisäntä, joka pitää huolen tuvasta, asiakkaista, kioskista jne. Suurin ero tupien välillä on maksullisuus, joka Ruotsissa on jossain 30-50€ välillä per yö. Hintaan vaikuttaa jäsenyydet ja onko paikka huolettu jne.
Matka Abiskosta jatkui Kalottireittiä pitkin Kilpisjärveä kohti. Matka on noin 220km. Reitti on superrankka ja kiivettävää on ja paljon. Myöskin Norjassa ei oikein tunneta pitkospuita, joten kenkien kastuminen melkein sääntö kuin poikkeus. Maisemat ovat uskomattomia, joten vaikka reitti on rankka, niin silti voin sitä suositella. Myös merkinnät ovat hieman puutteelliset paikoittain, joten kannattaa olla kartta ja kompassi matkassa. Norjassa tupaverkostoa pitää yllä Den Norske Turisforeningen, joka on myös Suomen Ladun kaltainen järjestö. Tuvat ovat Norjassa pääasiassa ilman palveluita ja lukittuja. Avaimen näihin tupiin saa kun liittyy järjestöön ja maksaa panttimaksun. Vuosimaksu on jossain 50€ korvilla. Tupien vuorokausimaksut ovat 30€ ilman jäsenyyttä ja 15€ jäsenenä, joten mikäli näitä tupia tulee käytettyä yhtään, niin jäsenyys kannattaa. Myös Suomen Ladun jäsenet saavat saman alennuksen näistä tuvista. Avaimen saa myös lunastettua järjestön toimistoista, joita löytyy kaikista suurista kaupungeista Norjasta.
Kalottireitin jälkeen lasketeltiin erämaiden läpi Kittilään, jotka olivatkin jo ennestään tuttuja.
Tässä muutamia numeroita reissusta.
- Reissu alkoi 15.8.2017.
- Kesto noin 51 päivää.
- Reissu päättyy 5.10.2017.
- Etenemispäiviä oli 40.
- Huoltopäiviä oli 11.
- Kokonaismatkaksi reissussa tuli 1143 km.
- Päivittäinen eteneminen on 28 km keskimäärin.
- Pisin päivä etappi 37km.